Sako perustettiin vuonna 1921. Juhlavuoden päätteeksi keväällä 2022 perinteikäs asevalmistaja esitteli uuden juhlavuoden mallin: Sako 100 -kivääriperheen. Sako julkisti uutuuden näyttävästi ja ase oli esillä samanvuoden kesäkuussa järjestetyillä Riihimäen Erämessuilla. Silloin asetta sai katsoa, mutta hypistelemään ei vielä päässyt.
Sako 100 -kiväärin tulo markkinoille kuitenkin viivästyi. Odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta kärsivällisyys palkitaan. Nyt pitkä odotus on päättynyt, Sako tuo kevään aikana 100 -malliston kauppoihin monien vaiheiden jälkeen. Uutuutta kohtaan on ladattu suuria odotuksia. Juhlavuoden kunniaksi Sako halusi kehittää uuden premium-luokan metsästyskiväärin, lippulaivamallin.

Kivääristä on kaksi eri mallia: Sako 100 Explorer Wood on puutukkinen, pähkinäpuu, ja Sako 100 Explorer Carbon hiilikuitutukkinen. Klassinen Sako 100 Explorer Wood on kunnianosoitus 100 vuoden perinteiselle aseseppätyölle modernilla otteella ja dynaaminen Sako 100 Explorer Carbon on heille, jotka haluavat valita kevyemmän kiväärin. Kiväärin muotoilu on yhdistelmä vanhaa ja uutta, muotokielessä voi nähdä yhtäläisyyksiä esimerkiksi perinteikkäisiin saksalaiskivääreihin. Erityisesti puutukkisen kiväärin takakannan säädettävä Monte Carlo-poskipakka ja Schnabelin -muotoinen etupää ovat Sakon kunnianosoituksia eurooppalaiselle aseperinteelle. Elämyksen kruunaa se, että tukin punainen kuminen perälevy kunnioittaa hienosti Sakon pitkää historiaa. Sako 100:n omistajat voivat muokata asettaan lisävarusteilla.

Ensimmäinen asia, johon huomio kiinnittyy Sakon uutuudessa, on vaihtokaliiperisuus. Sakolla haluttiin lähteä kehittämään vaihtokaliiperista, koska valmistajan valikoimassa ei ollut keskisytytteistä vaihtokaliiperista asetta. Niille on kysyntää varsinkin Keski-Euroopassa. Joissakin maissa metsästäjien hallussa aseiden määrää rajoitetaan, mutta olemassa olevaan aseeseen saa olla useampia piippuja. Tämän vuoksi vaihtokaliiperisten kysyntä on kasvanut. Aseesta voidaan irrottaa myös etu- ja takatukki.
Ase rakentuu alumiinisen kehdon varaan. Sakolla on paljon kokemusta alumiinista, se on keveä, mutta kestävä materiaali. Alumiininen kehtorakenne takaa toistettavan ja tarkan kiinnityksen. Ase on suunniteltu niin, että siinä on V-kirjaimen malliset petauspinnat. Etutukin alapuolella on kaksi ruuvia, joiden avulla piippu irrotetaan ja kiinnitetään. Aseen mukana kulkevilla työkaluilla pystyy irrottamaan ja kiinnittämään piipun helposti jahtipäivän aikana metsässä. Kiikaritähtäin kiinnittyy piippuun lukkorungon sijaan, joten kiväärin tarkkuus pysyy muuttumattomana, vaikka piipun vaihtaisikin. Lanseerausvaiheessa kiväärin kaliiperivaihtoehdot ovat .243 Win, 30-06 Sprg, 6,5 Creedmoor, 300 Win Mag, 308 Win sekä 375 H&H Mag.

Viritinvarmistin käyttöön
Sako 100 -kiväärin toinen merkittävä uutuus on viritinvarmistin. Se on suosittu ratkaisu Euroopan maissa, suosio kasvaa myös Skandinaviassa.
Viritinvarmistin takaa sen, että asetta on turvallista kantaa virittämättömänä patruuna pesässä. Ase viritetään työntämällä peukalolla virittimen nastaa eteenpäin. Viritin voidaan laskea ampumatilanteen jälkeen vireestä, sen jälkeen ase on turvallinen tyhjentää. <ParaStyle:l>Laukaisukoneisto on kuusiportainen laukaisuvastusta voi säätää välillä 750-1 750 grammaa. Laukaisupaineen säätöalue mahdollistaa suurimmalle osalle käyttäjistä sopivan asetuksen jokaiseen tilanteeseen, ja säädön voi tehdä missä vain ja ilman aseen purkamista. Lisäksi liipaisimen etäisyyttä voi säätää 7 mm.
Uusi pinnoite
Sako 100 on pinnoitettu ohuelle, 10 mikronin paksuisella, keraamisella Cerakote Elite -pinnoitteella. Valmistajan mukaan suojaus antaa tehokkaan suojan äärimmäisiin sääolosuhteisiin.
Lukossa on uusi timanttimainen DLC-pinnoite. Sillä saadaan kova, sileä pinta, jonka hyviin ominaisuuksiin kuuluu kyky imeä öljyä. Pinnoitteella voidaan estää lukon kulumista.
Vakaa ammuttava
Ase&Erä pääsi kokeilemaan kumpaakin mallia Lopen ampumaradalla. Kummassakin versiossa laukaisutuntuma on todella tarkka. Rekyyli on hillitty, ase pysyy ampuma-asennossa myös rekyylin aikana. Testiryhmä kokeili asetta .308 -kaliiperisena.
– Kiväärillä on helppo ampua, olivat testiryhmän ensimmäiset tuntemukset. Erityisesti 750 gramman laukaisuvastuksella ampumisen tuntuma on jopa silkkisen pehmeä, mutta ei tunnoton. Myös yli kilon vastuksella laukaisu on kevyt, mutta luonnollisesti tuntuma laukaukseen on jykevämpi. – Harvoin kohtaa asetta, joka näin hyvin istuu ampujan käteen suoraan tehtaan paketista otettuna. Tekniikassa ja muotoilussa on kaikki kohdallaan, arvioi testiryhmän jäsen.
– Ase tarjosi hyvän ampumatuntuman. Pienoiskivääritaulun kokoinen maali löytyi ja lukittui helposti 100 metrin radalla myös seisoma-asennossa, hän jatkoi muutaman uuden laukauksen ammuttuaan. Aseen vakautta voi verrata Ruotsin laivaan, joka kulkee vakaasti oikealla kurssilla väylää pitkin vaikka ulkona olisi millainen myrsky. Puutukkisessa Sako 100:ssa on kaikki, mitä nykyaikaiselta laatuaseelta vaaditaan. Hiilikuitutukki sopii nykymetsästäjälle, jonka aseen pitää toimia, ja joka ei halua tehdä kompromisseja.

Sako 100
Kaliiperit: 243 Win, 30-06 Sprg, 6,5 Creedmoor, 300 Win Mag, 308 Win ja 375 H&H Mag.
Piipun pituus: 510 – 620 mm.
Aseen kokonaispituus: 1 052 – 1 170 mm.
Laukaisukoneisto: Single Stage Trigger.
Laukaisuvastus: 750 – 1 750 grammaa.
Vaimenninkierre: 15×1. Paino: 3,4 – 4,5 kiloa.
Lipas: 4.
Tähtäimen kiinnitys: Sako 100.
Hinta: 5 200 (puutukki), 5 899 euroa (hiilikuitutukki).
