Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi marraskuun lopussa kaiken kaikkiaan 66 arvonimeä. Yksi arvonimen saaneista oli eräneuvokseksi nimetty loppilainen, Sakossa työuransa tehnyt, Kari Kuparinen. Kuparisesta tuli näin maamme kahdestoista eräneuvos.
Kuparisen ansiot niin riistanhoidon, metsästyksen kuin näihin liittyvän järjestötyönkin osalta ovat poikkeukselliset. Kuparinen teki lisäksi lähes viidenvuosikymmenen työuran muun muassa metsästysaseiden kehitystyön parissa Sakolla Riihimäellä.
– Metsälle lähdin jo 15-vuotiaana, kun sain metsästyskortin ja aseenkantoluvan. Täällä Ourajoella ja Topenolla monet metsästivät ja se innosti minutkin metsälle, kertoo yli 50 vuoden ajan metsästystä harrastanut tuore eräneuvos Kari Kuparinen.
Ensimmäisen metsäjäniksensä Kuparinen ampui sukulaismiehensä Teuvo Kuparisen jänisjahdissa Lopen Launosissa vuonna 1973 ja samana vuonna myös ensimmäinen valkohäntäpeura tuli eräksi.
– Jahtikausi päättyi tuolloin jo vuodenvaihteeseen. Minulla oli vielä peura ampumatta ja en lähtenytkään muiden nuorten tapaan uuden vuoden pippaloihin, vaan menin Leanderiin latoon kytikselle odottamaan peuraa ja myös uutta vuotta, kertoi Kuparinen hymyssä suin ensimmäisistä metsästysmuistoistaan.
Seuraavana vuonna oli hirven vuoro ja syksyn 1974 ensimmäisenä jahtipäivänä kaatuikin hieno nelipiikkinen sonni. Isompaa hirveä Kuparinen saikin kotimaan jahtimailla odottaa sitten pitkään ja vasta tänä syksynä kohdalle osui koti Suomessa kasipiikkinen iso hirvi.
Vuodet metsällä ovat tuoneet tämän jälkeen paljon hienoja muistoja. Oman mökin Torhon sorsajahdit muun muassa jo edesmenneen eräneuvos Juha K. Kairikon ja muiden metsästyskavereiden kanssa ovat jokavuotinen perinne, mutta yhdeksi ikimuistoisimmaksi muistokseen Kuparinen nostaa jahtimatkan Namibiaan yhdessä eräneuvos Jaakko Ojanperän kanssa.
– Tuolla matkalla ammuin hienon gudu-antiloopin. Se jäi kyllä mieleen loppuelämäksi ja toki monet muutkin hetket, joita olemme yhdessä ystäväni Jaakon kanssa muistelleet.
Kanadan Quebecissä Kuparinen ampui sitten uransa suurimman hirven, kanadanhirven, ja matka jäi mieleen myös siksi, että pian yhteisen jahtimatkan jälkeen Sakon maahantuontiyhtiö Stoegerin John Mock kuoli sairautensa uuvuttamana.
– Vanha sanonta kuitenkin kertoo, että päiviä metsälle ei lasketa elinpäiviksi, vaan ne tulevat siihen päälle. Näin se varmasti Johninkin kohdalla oli. Ehdimme vielä siis metsälle yhdessä, muistelee Kari Kuparinen ja huomaan, että hän hieman herkistyy tapahtumaa ja ystäväänsä muistellessaan.
Työura Sakolla
Työuransa Kari Kuparinen teki Riihimäellä Sakolla. Ura alkoi yrityksen oman Sakon konepajakoulun kautta, kun isä oli huomannut lehdessä ilmoituksen. Konepajakoulu alkoi elokuussa 1975 ja asesepäksi Kuparinen valmistui pari vuotta myöhemmin keväällä 1977.
– Ensimmäinen työni oli sitten Sakon työkaluosastolla työkalujyrsijänä. Sitten kävin armeijan, mutta palasin heti takaisin Sakolle ja sinne jäin. Kesäkuussa 1979 aloitin sitten prototyyppiaseseppänä luodikoiden ja tarkkuuspistoolien prototyyppien valmistamisen.
– Aloitin myös ampumakilpailuissa, yhdessä hyvän ystäväni Erkki Kaupin kanssa, asehuoltotoiminnan oman kilpa-ammuntaharrastuksemme lomassa, muistelee Kuparinen työuransa alkua Sakolla.
Seuraavaksi Kuparinen siirtyi Sakon asesuunnittelijaksi ja sitten tuotekehityspäälliköksi. Vuonna 1995 Kuparinen nimitettiin Sakon tuotekehitysjohtajaksi ja samalla myös johtoryhmän jäseneksi. Tuotekehitysjohtajana Kuparinen toimikin lähes kolmenkymmen vuoden ajan aina eläköitymiseensä kevääseen 2023 asti.
Kuparisen merkittäviä projekteja Sakolla olivat muun muassa Sako 75 -luodikkoprojekti, Sako TRG -tarkkuuskivääriprojekti ja Tikka-luodikon tuotekehityksen johtaminen. Tikka-projektin siirtäminen Riihimäelle vuonna 1989 oli merkittävä alku Suomen asevalmistuksen keskittämiselle juuri Riihimäelle.
– Sitten vuonna 2000 Beretta tuli Sakon omistajaksi. Muistan kuinka Berettan omistaja Ugo Gussalli totesi meille, että ”tehkää sellainen Tikka-kivääri, jolla saadaan Yhdysvaltojen markkinoilla volyymit kasvamaan.” Ja mehän teimme, silloisen toimitusjohtaja Henry Paasikiven kanssa, työtä käskettyä, hymyilee Kuparinen.
Näin syntyi Tikka T3 -mallisto ja tähän päivään mennessä niitä on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta.
– Sakolla olin töissä yhteensä lähes 48 vuotta, eri tuotekehitystehtävissä. Pitkän työurani aikana minulla oli useita erinomaisia esimiehiä Sakon toimitusjohtajina, hyviä ammattitaitoisia asesuunnittelijoita ja aseseppiä kehittämässä Sakon maailmanluokan tuotteita, kiittelee Kari Kuparinen kollegoitaan mainiten erityisesti asesuunnittelija Juha Aallon ja jakaa kunniaa, hänelle tyypilliseen tapaan, menestyksistä koko ”Sako-perheelle”.
– Sako oli kyllä asemiehen ja metsästäjän unelmatyöpaikka. Sako ja Beretta olivat erinomaiset työnantajat. Toimintoja, työmenetelmiä ja työntekijöiden olosuhteita kehitettiin ja kehitetään tänäänkin koko ajan ja työntekijöitä sekä osaamista arvostetaan.
Kuparinen haluaa myös kiittää Sakoa ja nykyistä toimitusjohtaja Juha Alhonojaa eräneuvoksen hakuprosessin mahdollistamisesta. Sakon ja Berettan mukaan lähtö eräneuvos-hankkeeseen, silloisen toimitusjohtaja Raimo Karjalaisen johdolla, olikin upea kiitos ja kunnianosoitus pitkäaikaiselta työnantajalta Kuparisen elämäntyölle.
Eräneuvos on elämäntyötunnus
Tasavallan presidentin tekemällä päätöksellä Kari Kuparinen liittyi harvalukuiseen eräneuvoston joukkoon. Ensimmäinen eräneuvos oli aikanaan vuonna 1989 arvonimen saanut seinäjokinen Seemi Pihlajamäki. Ennen Kuparista eräneuvoksen arvonimen oli saanut maassamme vain yksitoista henkilöä. Viimeksi ennen Kuparista eräneuvokseksi nimitettiin Jaakko Ojanperä vuonna 2018.
Eräneuvosten joukosta löytyy useampikin Kuparisenkin ystävä niin jahdeista kuin työtehtävienkin kautta, kuten jo edesmennyt eräneuvos, pitkäaikainen Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja, Juha K. Kairikko. Kairikon poika Kusti Kairikko olikin yksi sadoista Kuparista eri kanavissa onnitelleista ja onnittelu oli koskettava:
”Onnea eräneuvos! Tiedän yhden edesmenneen, joka on jossain nyt tyytyväinen nimityksestäsi”.
Eräneuvoksen arvonimeä ei voi saada yksin metsästäjäansioista, vaan neuvoksilta edellytetään aina myös mittavaa paikallista, maakunnallista, mutta myös valtakunnallista järjestötyötä. Paikallistoiminnassa Kuparinen on ollut Lopella poikkeuksellisen aktiivinen toimien niin oman kotiseuransa puheenjohtajana, mutta myös muun muassa pitkään riistahoitoyhdistyksen puheenjohtajana. Paikallistoiminnassa Kuparisen rooli on ollut merkittävä myös Lopen reserviläiset ry:ssä, mutta myös ampumaurheiluun keskittyvässä Ala-Hämeen ampumaseurassa.
Maakunnallisesti ja valtakunnallisesti Kuparinen on toiminut muun muassa. Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen alueellisessa riistaneuvostossa, Suomen metsästäjäliiton Etelä-
Hämeen piirin piirihallituksessa ja Suomen metsästäjäliiton kilpailutoimikunnassa. Eräneuvosten harvaan joukkoon kuuluu jo ennestään, myös toinen Lopella vaikuttava ja muun muassa Suomen riistakeskuksen johtajana pitkään toiminut Reijo Orava.
Kalenterissa merkintöjä
Eläkkeelle päästyään ei Kari Kuparinen ole kalenteriaan tyhjentänyt, vaan ehkä jopa päinvastoin. Mutta eläkepäivinään Kuparinen toki toivoon kuitenkin, että aikaa myös metsälle olisi enemmän.
– Lintujahdit pohjoisessa hyvien koirien kanssa ovat jahteja, joita on tullut harrastettua liian vähän. Pohjoisen luonto ja maisemat houkuttelevat ja toivottavasti nyt eläkepäivillä olisi enemmän aikaa myös niihin.
Nähtäväksi kuitenkin jää miten paljon Kupariselle aikaa jahteihin jää sillä Sakolta eläkkeelle jäätyään hän on jatkanut niin Suomen Metsästysmuseon puheenjohtajana kuin myös Lopen Ampumaurheilukeskuksenkin puheenjohtajana. Suomen Metsästysmuseon toiminnassa Kuparinen on ollut mukana vuodesta 1998 lähtien hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuodesta 2003 lähtien.
– Kaiken kaikkiaan olen kokenut metsästyksen historian tallentamisen merkittäväksi asiaksi. Riihimäki on maamme eräpääkaupunki Metsästysmuseon, Sakon, Suomen Metsästäjäliiton ja myös Erämessujen myötä. Riihimäen kaupungin tuki museon ja Erämessujen kehittämisessä on ollut merkittävää.
Lopen Ampumaratayhdistyksen puheenjohtajana Kuparinen on toiminut vuodesta 1993 alkaen. Ja nykyisin tehtävä vie aikaa ainakin reilusti puolipäiväisesti, kun rataa kehitetään suurilla investoinneilla niin äänien hallinnan kuin myös ampumaolosuhteidenkin kehittämiseksi.
– Radalle valmistui jo 300 metrin rata ja seuraavaksi pitäisi saada valmiiksi Etelä-Suomen ensimmäinen avoin 1 000 metrin ampumarata. Ensi vuodelle olemme suunnitelleet myös suosiota kasvattavan sporting-radan rakentamista.
– Lopen kunnan panostus Ampumaurheilukeskuksen rakentamisessa on ollut erittäin merkittävä. Ilman kunnan panostamista maa-alueiden hankintaan ja ympäristölupien nopeaan käsittelyyn radan rakentaminen ei olisi ollut mahdollista Lopelle.
Lopella tilanne on hyvä, mutta monen ampumaradan kohdalla tilanne mm. ympäristöluvan ja monien muiden lupien kanssa on haastava. Kuparinen haluaakin osaltaan olla kokemuksen kautta edistämässä uudistuksia luvitusten sujuvoittamiseksi.
– Ampumaratojen ympäristöluvitus on tällä hetkellä pitkä ja paljon rahaa vievä prosessi. Jos tavoitteeseen halutaan päästä, pitää prosessia jouhevoittaa ja radat pitäisi saada edullisemmin toteutettaviksi.
Vastuullista riistanhoitoa
Eräneuvos Kari Kuparinen muistuttaa, että metsästys on paljon muutakin kuin varsinaisia jahtipäiviä. Eläin- ja riistakantoja hoidetaan vastuullisesti ja myös eläinten ruokinnalla pyritään pitämään sorkkaeläimiä poissa teiden lähettyviltä.
– Metsästäjät ovat hoitaneet Suomen riistakantoja hyvin. Katson, että lupapolitiikka on ollut järkevää ja Suomen riistakannat on pystytty pitämään elinvoimaisina. Suurpetopolitiikkaa pitäisi kuitenkin hoitaa vielä enemmän asiantuntijoita ja metsästäjiä kuunnellen.
– Suurpetojen aiheuttamat ongelmat esimerkiksi maataloudelle tai vaikkapa koirille tulisi ottaa huomioon suurpetopolitiikkaa suunnitellessa, ottaa Kuparinen kantaa nyt julkisuudessakin kuumana käymään suurpetopolitiikkaan. Kuparinen muistuttaa, että varsinkin pienten sorkkaeläinten kuten peurojen ja kauriiden talviruokinta on lajeille elinehto.
Kiitollinen perheelleen ja Topenon Erälle
Haastattelun lopussa keskusteluun nousee vielä pitkä ura metsästyksen ja kaiken siihen liittyvän ympärillä. Ensimmäisenä Kari Kuparinen haluaa kiittää perhettään.
– Erityiset kiitokset kuuluvat vaimolleni Marja-Leenalle, tyttärelleni Annikalle ja Ville -vävylle. Perhe on tukenut minua näissä kaikissa, mutta myös usein yhdessä istumme syömään riistaruokaa kotimme tai mökkimme pöytää. Tyttärestä ja vävypojasta olemme saaneet erinomaiset riistakokit perheeseemme.
Kiitosta Kuparinen antaa myös omalle kotiseuralleen Topenon Erälle ja loppilaisille metsästäjäkavereilleen laajemminkin.
– Varsinkin alkuaikoina vuodesta 1973 lähtien sain vanhemmilta metsästäjiltä paljon oppia metsästyksen ja ammunnan parissa. Ja totta kai pitkä työura Sakossa on tuonut paljon alan yhteyksiä ja yhteistyökumppaneita eri puolilta maailmaa. Heidän kanssaan olen saanut kokemuksia niin metsästyksen, kuin ammunnan saralla. Hyvät yhteydet ja yhteistyökumppanit ovat edesauttaneet erittäin paljon Sakon aseiden kehityksessä saaduista kokemuksista.
Kari Kuparisesta huokuu päällimmäisenä kiitollisuus, kun hän pohti elämäänsä ja uraansa arvokkaan eräneuvoksen tunnustuksen saatuaan. Asetta, kynäänsä eikä hanskojaankaan mies ei kuitenkaan ole naulaan laittamassa.
– Eläkepäivät antavat kuitenkin mahdollisuuden tehdä ja kokea myös sellaisia asioita, joihin ennen ei ole ollut aikaa, päätti Kari Kuparinen haastattelunsa onnellisena.
