Ampumaharjoittelu, Ampumaradat, Aseet ja Ammunta

Lopelle ratavalikoimaltaan poikkeuksellisen iso ampumaratakeskus

Parhaillaan rakenteilla ovat kilometrin pituinen rata sekä ratoja toiminnallisiin ammuntalajeihin.

Lopen ampumaratakeskuksessa on kattava valikoima haulikkoratoja. Kuva on viime vuoden heinäkuussa järjestetyistä metsästysammunnan SM-kisoista. Kuva: Ari Pakarinen

Ampumaratojen tilanne on heikentynyt merkittävästi viimeisen vajaan 30 vuoden aikana. Vielä 1990-luvun loppupuolella ampumaratoja oli eri puolilla Suomea yhteensä noin 2 000, nyt ratoja vajaat 700.

Ampumaratojen akilleen kantapää on ollut ympäristöluvituksessa. Ympäristönsuojelulaki astui voimaan 2000-luvun alussa. Sen jälkeen suuri määrä ampumaratoja on suljettu, ja osalla radoista ampumatoimintaa on rajoitettu merkittävästi. Perusteina on käytetty ympäristönsuojelullisia syitä, muun muassa pohjavesien suojelua ja melun vähentämistä.

Tilaajille Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Ase & Erä -lehdellä on lähes 40-vuotinen perinne metsästäjien, eränkävijöiden ja ammunnasta ja aseista kiinnostuneiden lukijoiden suosikkilehtenä. Lehden jutuissa esittäytyvät metsästyksen, ammunnan ja eränkäynnin harrastajat, lajien uutuustuotteet sekä yhteiskunnalliset näkökulmat. Lehden teemoissa mukana mm. ase-esittelyt, patruuna- ja luotityypit, tähtäimet ja optiikka, linnustus, hirvijahti, metsästyskoirat, metsästysvarusteet, maastoajoneuvot, ampumaradat.

Ase&Erän voi tilata printtilehden ja verkkolehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Aseet ja Ammunta

Puntarissa ampumataito ja henkinen kantti

Practical on Suomen nopeimmin kasvava ammuntalaji. Suosion kasvun taustalla on lajin monipuolisuus. Pelkkä hyvä ammuntataito ja sulava aseenkäsittelytaito eivät riitä,…

Metsästyspolitiikka

Kansanedustaja Mikko Savola: Viimeisin lyijykieltoesitys aiempaa parempi

Eduskunnassa toimii eräkerho, johon kuuluvat kaikki metsästäjätutkinnon suorittaneet kansanedustajat. Lisäksi kansanedustajille on järjestetty mahdollisuus suorittaa tutkinto vaalikauden aikana. Toukokuussa eduskunnan…

Aseet ja Ammunta

Eräneuvos Kari Kuparinen: Päiviä metsälle ei lasketa elinpäiviksi, vaan ne tulevat siihen päälle

Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi marraskuun lopussa kaiken kaikkiaan 66 arvonimeä. Yksi arvonimen saaneista oli eräneuvokseksi nimetty loppilainen, Sakossa työuransa…