Kaavilaisen metsästäjä Jenni Räsäsen juuret ovat syvällä maaseudulla. Hän on kotoisin Pohjois-Savon Juankoskelta.
– Kasvoin maatilalla, jossa viljely ja sikala olivat perheemme pääelinkeinoja. Meillä kasvatettiin myös mansikoita ja perunoita eli luonnon antimet olivat osa arkeamme, 35-vuotias metsästäjä kertoo.
Omavaraisuus oli perheen elämäntapa. Kalastus ja metsästys kuuluivat luontaisesti Räsäsen elämään lapsuudesta saakka. Ruokapöytään katettiin usein itse pyydettyä kalaa ja riistaa sekä perheen keräämiä marjoja ja sieniä.
– Metsästys on kulkenut suvussamme sukupolvelta toiselle. Edesmennyt isoisäni Veli Hiltunen oli yksi Vehkalahden Riistamiehet Ry:n perustajajäsenistä. Kuulun kyseiseen seuraan itsekin sekä useampaan lähialueen metsästysseuraan.
Vehkalahden Riistamiehet Ry perustettiin vuonna 1963, ja siihen kuuluu nykyään 55 jäsentä ja hirviporukkaan 16 jäsentä. Seuran metsästysalue kattaa noin 42 00 hehtaaria.
Räsänen suoritti metsästyskortin 15-vuotiaana, ja samana syksynä hän pääsi ampumaan ensimmäisen riistalaukauksensa.
– Istuin pienellä tekolammella, jossa siihen aikaan riitti vielä hyvin sorsia. Ensimmäinen sorsa päätyikin pannulle. Rehellisesti sanottuna en ole vieläkään ihan varma, kuoliko se paineaaltoon vai osuiko siihen muutama hauli. Heh, jännittävä hetki se kuitenkin oli!
– Isoisäni perintö elää edelleen. Ei vain seuran historiassa, vaan myös siinä tavassa, jolla suhtaudun luontoon, yhteisöön ja vastuulliseen metsästykseen, Räsänen kertoo.
Koirat osana perhettä
Metsästyskoirilla on tärkeä rooli Jenni Räsäsen elämässä. Hänen ensimmäinen hirvikoiransa oli täsiperianlaika nimeltään Ukko.
– Voi sanoa, että perheemme elää hyvin pitkälti koirien ehdoilla. Vapaa-aika kuluu niiden kanssa metsästäessä, lenkkeillessä, kokeissa ja näyttelyissä.
Perheessä on tällä hetkellä viisi koiraa, joita ovat karjalankarhukoira Luotisuoran Musti, jämptlanninpystykorva Järvelänkylän Jiävi, suomenajokoira Jönssi sekä kaksi itäsiperianlaikaa nimiltään Costi ja Smedjebergets Binta eli tuttavallisemmin Luna.
– Olen aktiivisesti mukana paikallisen Koillis-Savon kennelkerhon toiminnassa ja toimin siellä hallituksen jäsenenä. Lisäksi minulla on koetoimitsijakortti sekä hirvi- ja karhupalkintotuomarikortti, tarkentaa Räsänen.
Hänen haaveenaan on joskus toimia hirvikokeiden ylituomarina, mikäli aikataulut sen vain sallivat.
Koirat, luonto ja metsätys
Kauaksi ei ole tie kuljettanut elämän aikana, sillä Jenni Räsänen asustelee Kaavilla avomiehensä ja 7- sekä 10-vuotiaiden tyttäriensä kanssa. Mies harrastaa aktiivisesti metsästystä, ja tytötkin ovat usein – Suurin osa ajastani kuluu hirvikoirien kanssa, joten syksyt täyttyvät hirvikokeista ja -jahdeista. Käyn vuosittain myös lintumetsällä pohjoisessa, ja lisäksi arkeen on kuulunut kettu-, majava- ja karhujahtejakin.
– Täytyy kyllä sanoa, että koirat ovat yksi iso syy siihen, miksi metsästysharrastus on itselleni niin tärkeä. Koirat, luonto ja metsästys tuovat hyvää vastapainoa sekä reissutyölle että toimistopäiville.
Räsänen harrastaisi mieluusti vielä enemmänkin, mutta työ ja lapsiperheen arki asettavat omat rajansa. Hän työskentelee OP-ryhmässä Agile Coachina ja kokee sekä työnsä että elämäntapansa yhdistyvän ihmisten kautta.
– Saan tehdä töitä monien erilaisten ihmisten kanssa, ja metsästyksen sekä hirvikoetoiminnan myötä olen tutustunut uusiin ihmisiin ympäri Suomea.
– Karhunmetsästys on ollut erityinen kiinnostuksen kohteeni, sillä minulta löytyy karhunmetsästykseen toimiva karhukoira. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin haastava, koska poronhoitoaluetta lukuun ottamatta kannallisia karhunkaadon lupia ei myönnetä, harmittelee Räsänen.
Ikimuistoinen lintujahti
Yksi erityisen mieleen jäänyt reissu tapahtui jokavuotisella lintumetsästysreissulla Lapissa.
– Olimme ystäväni Renja Raatikaisen kanssa pohjoisen metsillä, jonne saimme lainaksi kokeneen pystykorvan. Hän oli noin kymmenenvuotias ja puoliksi sokea, selventää Räsänen.
Poppoo oli ollut metsässä jo hyvän tovin, ilman lintuhavaintoja. Nuotion ääreen päätettiin pysähtyä tuumimaan seuraavaa siirtoa.
– Muistan Renjan tokaisseen: “Otetaan yhdet everstit, niin eiköhän ala tapahtumaan”. Ja niinhän siinä kävi. Tölkit nautittiin ja lähdettiin jatkamaan matkaan, siitä ei mennyt kauaakaan koiran ottaessa haukun.
– Odottelimme hetken, pysyisikö lintu haukussa. Se pysyi, ja sovimme, että Renja lähtee hiipimään sitä kohti ja minä jään odottamaan.
Odottaminen tuntui ikuisuudelta, mutta lopulta kuului laukaus.
– Heti laukauksen perään kuului sellainen kiljaisu, ettei kilometrin säteellä yksikään lintu varmasti pysynyt paikoillaan. Mutta ei tarvinnutkaan – Renja oli saanut ensimmäisen metson haukulle pudotettua!
– Pari päivää meni Saariselällä juhliessa tätä riemukasta tapahtumaa ja sitä muistellaan edelleenkin, nauraa Räsänen.
Monin tavoin merkittävä reissu
Toinen tuore muisto liittyy viime vuoden lokakuiseen hirvijahtiin. Jahtiporukka kokoontui aamulla käymään läpi säännöt ja suunnitelmat. Siinä aamusession aikana arvottiin myös passipaikat.
– Minulle osui rooli turvata maantie, jotta varmistettiin sekä koirien että autoilijoiden turvallisuus, mikäli hirvet tai koira sattuisivat tulemaan tielle. Lisäksi olin valmiudessa siirtymään hirvijohtajan käskystä passiin, kertoo Jenni Räsänen.
– Jahti ehti tuskin kunnolla alkaa, kun veljeni karhukoira Hertta löysi hirven. Hirvi ei jäänyt paikalleen, vaan lähti liikkeelle ja suuntasi koiran haukussa suoraan kohti tietä.
Räsänen ehti pysäyttämään kymmenkunta autoa, kun sekä hirvi että koira syöksyivät vauhdilla autojen välistä. Hirvi pääsi metsän puolelle ja asettui sinne koiran haukkuun.
– Sain ohjeet siirtyä passiin lähelle haukkupaikkaa. Kipaisin noin 200 metriä sivutieltä hirvitorniin. Ehdin olla siellä vain hetken, kun näin hirven lähestyvän.
– Koiralle ei ollut vielä ammuttu ensimmäistäkään hirveä, joten tämä oli tärkeä hetki. Erityisesti se, että kaato tapahtuisi seisontahaukkuun.
Räsänen muistelee seuranneensa hirveä rauhassa ja odottaneensa hyvää ampumapaikkaa. Kun sopiva rako kuusien välistä tuli ja koira oli turvallisesti sivussa, hän painoi liipaisinta. 11-piikkinen sonni kaatui siihen paikkaan.
– Nyt sarvet koristavat olohuoneen seinää muistona tuosta päivästä. Voisi sanoa, että siinä hetkessä Hertasta tuli oikea hirvikoira.
Naismetsästäjien määrä kasvussa
Jenni Räsäsen mukaan metsästys ja luonnossa liikkumisesta tuleva onnistumisen tunne eivät vaadi saalista.
– Jo pelkkä koirien työskentelyn seuraaminen ja niiden kehittymisen näkeminen tuo paljon iloa, hän sanoo.
– On hienoa kulkea samaa polkua omien koirien kanssa ja huomata, miten sekä niiden että omat taitoni kehittyvät matkan varrella.
Jokaiselta jahtireissulta jää taatusti jotakin pysyvää muistoa. Jos ei muuta, niin ainakin hyvät tarinat ja vatsalihaksia koetteleva nauru.
– Naismetsästäjien määrän kasvu on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa. On todella hieno asia, että naisetkin ovat löytänyt tämän harrastuksen pariin.
– Uskon koiraharrastuksen olevan siihen yksi iso syy. Olen huomannut esimerkiksi hirvikokeissa, että koiria ohjaamassa on nykyään enemmän naisia kuin ennen.
Harrastukseen on helpompi päästä mukaan kuin aiemmin, koska on perustettu naismetsästäjille omia seuroja.
– Somessa ja erityisesti Instagramissa on paljon aktiivisia naispuolisia metsästäjiä. Olen löytänyt sitä kautta monia uusia tuttavia, toteaa Räsänen.
