Varsinkin varttuneemmat metsästäjät muistavat, kuinka hirviä metsästettiin vuosikymmenten ajan pitkien ajo- ja passiketjujen avulla. Tämä menetelmä vaati usean metsästäjän yhteistyötä, osa metsästäjistä asettui passipaikoille ajettavan alueen etumaastoon tai sen ympärille. Muut pyyntiin osallistuvat lähtivät ajamaan riistaa liikkeelle ajoketjussa. Ajaminen tapahtui kulkemalla sopivin välimatkoin rivissä ja pitämällä tasaista ääntä riistan ylös saamiseksi.
Olennaista oli, että ajoketjussa kulkevat näkivät viereiset metsästäjät. Näin varmistuttiin siitä, että ketju etenee rintamana ja liikkeelle lähtevät hirvet pakotettiin etenemään passiketjua kohden.
Koiria toki käytettiin ajoketjuissa apuna, jotta hirvet saatiin liikkeelle. Hirvikoiraksi kelpasi alkujaan mikä koira tahansa, ja jahdeissa oli mukana ajokoiria. Tämä kuitenkin koettiin epäreiluksi, siksi hirvenmetsästysasetukseen tuli 1960- ja 1970 -lukujen taitteessa määräys, joka kielsi säkäkorkeudeltaan yli 28 senttisten ajavien koirien käytön. Pysäyttävien hirvikoirarotujen suosio oli jo ehtinyt lähteä meillä hienoiseen kasvuun, ja uuden asetuksen myötä tarve kehittää pysäyttävien hirvikoirien käyttöominaisuuksia kasvoi entisestään
Passi- ja ajoketjun välinen yhteydenpito hoitui radiopuhelimella. Niin kaikki jahdissa mukana olevat tiesivät, milloin hirvi tai hirvet ovat tulossa, ja mistä suunnasta.
Riistalaukaus ammuttiin passipaikalta. Etukäteen oli päätetty, missä vaiheessa passissa olleet metsästäjät saivat ampua passiketjun ohittaneita hirviä ajoketjusta poispäin.
Ajoketjuja käytetään edelleen pienten hirvieläinten, kuten valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästyksessä. Hirvijahdeissa pysäyttävän koiran käyttö on pääasiallisin jahtimuoto, monissa seuroissa ja seurueissa on pulaa ajoketjuun osallistuvista.
Kun hirvikanta kasvoi voimallisesti 1960- ja 1970 -luvuilla, kantaa ryhdyttiin harventamaan suunnitelmallisella ajoketjumetsästyksellä. Jahdeista tuli koko kylän yhteisiä tapahtumia, sillä ajoketjuihin osallistui myös metsästämättömiä ihmisiä.
Pienemmällä porukalla
Suomessa elettiin ennen kokematonta talouden nousukautta 1980-luvulla. Tuona vuosikymmenenä, joka on usein eri medioiden äänestyksissä valittu Suomen historian kaikkien aikojen parhaimmaksi, myös pysäyttävien metsästyskoirien käyttö koirajahdeissa yleistyi entisestään. Tähän vaikuttivat muun muassa kasvava hirvikanta ja sitä seurannut tarve metsästää aiempaa enemmän hirviä.
Alinen.
1990-luvulla koirat olivat vakiinnuttaneet paikkansa hirvijahdeissa. Kehitystä vauhditti entisestään koiratutkien teknologinen kehitys sekä se, että koirien avulla hirvijahdit onnistuivat pienemmälläkin porukalla. Nyt pysäyttävä hirvikoira on hirviporukan tärkeä osa, jahtiporukan jäsen.
Jahteja viivästytetty
Suurpetojen, erityisesti susikannan, kasvun vuoksi koirien käyttö metsästyksessä on vähenemässä. Miten hirviä jatkossa metsästetään, jos suurpetotilanne estää koirien käytön jahdeissa?
– Tämä on se tuhannen taalan kysymys. Jahteja on viivästytetty lumiseen aikaan aiempina vuosina alueilla, joissa on susia. Lumessa olevista jäljistä voidaan päätellä susien liikkeitä, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Hän arvioi myös kyttäysjahtien yleistyvän.
– Joissakin tapauksissa hirviä voidaan metsästää myös hiipimällä. Mutta mikään ei korvaa koirien avulla tehtäviä jahteja, Silpola huomauttaa.
Länsi-Suomessa kriisi
Länsi-Suomessa kuvaillaan metsästyskoiraharrastuksen olevan ajautumassa kriisiin. Pitkän linjan metsästäjän, Porissa metsästysalan liikettä pitävän Ari Alisen mukaan koiraharrastus on monin paikoin hiipumassa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Pelko suden kohtaamisesta saa metsästäjät jättämään koirat kotiin, mikä näkyy konkreettisesti metsästysseurojen arjessa.
– Työni puolesta keskustelen päivittäin metsästyskoirien omistajien kanssa. Monet sanovat, etteivät hanki enää uutta koiraa, ennen kuin suurpetotilanne selkiytyy. Se on todella huolestuttavaa metsästyskulttuurin tulevaisuuden kannalta, Alinen toteaa.
Hänen mukaansa tänä vuonna hirviä tullaan metsästämään aiempaa enemmän pelloilla kyttäämällä.
– Monien metsästysseurojen jäsenistö on ikääntynyt, seuroissa on paljon 65-75 -vuotiaita. Lisäksi seurojen jäsenmäärät ovat laskeneet. Tämän vuoksi mielestäni ei ole realistista järjestää ajo- ja passiketjuihin perustuvia jahteja, metsästäjiä ei ole yksinkertaisesti riittävän paljon.
Myös Alinen arvioi koirien avulla tapahtuvan metsästyskauden lyhentyvän lumisiin aikoihin.
– Kun maassa on lunta, suurpetojen jäljet voidaan havaita. Se tuo hieman turvaa koiran kanssa tapahtuvaan metsästykseen.
Susi tappoi viime vuoden syyskuussa Ari Alisen karkeakarvaisen mäyräkoira Eddyhummerin hakuharjoituksessa. Kun Alinen menetti oman koiransa sudelle, hän perusti avoimen tietokannan, petohavainnot.fi-sivuston, johon metsästäjät ovat voineet ilmoittaa havaintojaan susista ja muista suurpedoista. Palvelu on herättänyt suurta kiinnostusta: vuoden aikana kävijöitä on ollut lähes 600 000 ja käyttäjiä yli 150 000.
Alisen mukaan palvelu on jo pelastanut useamman koiran, kun omistajat ovat ehtineet hakea lemmikkinsä pois maastosta susialueelta.
– Reaaliaikaiselle tiedolle oli valtava tarve, sillä koiraharrastajat eivät tunne oloaan enää turvalliseksi ilman sitä.
Osaaminen ja jalostus
Suurpetokantojen kasvun käytännön vaikutukset metsästyskoiraharrastuksessa näkyvät jo tilastoissa. Vuonna 2024 järjestettiin 132 mäyräkoirien ajokoetta, mutta tänä vuonna anomuksia on jätetty vain 53 kappaletta. Pudotusta kokeiden määrässä on siten peräti 60 prosenttia.
– Suurin syy on se, että turvallisia maastoja ei yksinkertaisesti löydy. Tämä heijastuu suoraan sekä koirakantojen jalostukseen että niiden käyttöön, Ari Alinen sanoo.
Myös Kennelliitossa on huolestuttu kehityssuunnasta.
– Jos suurpetokantaan ei saada ratkaisua, metsästyskoirien osaaminen ja jalostus vaikeutuvat entisestään. Hanskoja ei silti pidä lyödä tiskiin. Etenkin SRVA-toiminta poliisin apuna vaatii jatkossakin hyvin koulutettuja koiria, toteaa liiton hallituksen varapuheenjohtaja Risto Ylitalo.
Alisen mukaan suurpetojen kasvu ei uhkaa ainoastaan koiraharrastusta, vaan myös viranomaisyhteistyötä.
– Poliisin SRVA-tehtävissä ei kohta ole käytettävissä koiria, joita voisi viedä turvallisesti harjoittelemaan maastoon. Jos tämä kehitys jatkuu, menetämme yhden olennaisen työkalun suurpetotilanteiden hallinnassa.
Pitkän linjan metsästäjä ja kasvattaja katsoo tilannetta vakavana varoituksena koko suomalaiselle metsästyskulttuurille.
– Jos koirat katoavat metsästä, katoaa myös suuri osa suomalaisen eränkäynnin osaamisesta ja perinteestä, Alinen tiivistää.
