Mustaruutiaseiden harrastaja kuulee monesti radalla kysymyksen, osuuko tuolla mihinkään.
– Sen kysymyksen olen kuullut aika monta kertaa. Vastauksena voin näyttää vaikka taulun, naurahtaa Sakari Viertola.
Hän on kokenut mustaruutiampuja, joka on kilpaillut maailmalla monelle eri aseella.
– Mustaruutiammunnan aloitin vuonna 1989, ja ensimmäiset kansainväliset kisat ammuin 1994. Sitä ennen oli ampunut ilma- pienoiskiväärillä. Tein ensimmäiset mustaruutiaseet rakennusarjoista, kun vanhat aseet alkoivat kiinnostaa.
Omaksi suosikkiaseekseen Viertola voisi nimetä useita mustaruutiaseita, mutta yksi niistä on .38 kaliiperin 1800-luvun puolivälin mallin mukainen altalyövä nallilukkokivääri, jolla Viertola ampuu wetterliä eli 50 metrin vapaakivääriä pystystä.
Toinen ase on saman aikakauden nallilukkokivääri, jolla Viertola ampuu 100 metrin vapaakivääriä makuulta. Kaliiperiltaan kivääri on .40.
Nallilukkokiväärissä ei ole nykyisen kaltaista panosta, vaan on ns. suustaladattava panos. Piipun suusta kaadetaan ensin irtoruuti piipun perälle, minkä jälkeen päälle painetaan luoti tiukasti ruutiin kiinni. Seuraava vaihe on asettaa nalli-istukkaan nalli ja aseen hana viritetään, minkä jälkeen se on laukaistavissa.
– Ergonomialtaan kiväärit ovat erilaiset, koska ampuma-asennotkin ovat toisistaan poikkeavat. 100 metrin kiväärissä on ampujan asetettava puuvillainen 0,16:ta kangasta oleva ristilappu luodin ja piipun väliin. Sen sijaan 50 metrin kiväärissä on rihlaprofiili, joka tekee siitä erilaisen ladattavan kuin matalaprofiilisesta 100 metrin kivääristä. 100 metrin kiväärissä on rasialukko, joka on toimintaperiaatteeltaan erilainen kuin 50 metrin vapaakiväärin nallilukko
Sovitukset millien osissa
Sakari Viertolan 100 metrin vapaakivääri on ainoa tätä mallia oleva ase Suomessa.
– Se on itävaltalaisen asesepän Andreas Baumkircherinkäsin vuonna 2020 valmistama ase. Hän ei enää aseita tiettävästi valmista, joten siinäkin mielessä tämä on harvinainen ase. Piipun on tehnyt sveitsiläinen aseseppä Ueli Eichelberger. Ase on kustomoitu omien mittojeni mukaan.
– Tilasin aseen suoraan Andreakselta. Lähetin tiettyjä mittoja ja ase tuli minulle kahdessa vuodessa. Kun kaikki on sepän tekemää käsityötä. Sovitukset ovat sitä luokkaa, ettei edes hius välttämättä mahdu väliin.
Näissä huippureplikoissa tukin tekee tukkiseppä ja aseseppä keskittyy vain metalliosiin.
–Andreas ja Ueli ampuvat itsekin kilpaa mustaruutiaseilla, joten he tietävät mitä tekevät. Andreas oli tuolloin lopettelemassa sepän hommia ja minun aseeni saattoi olla viimeisiä tilauksia, joita hän teki. Tosin kuulin, että hänen tilauskirjansa oli niin täynnä, että hän valmisti aseita vielä kolme vuotta sen jälkeen kun oli ilmoittanut lopettavansa työt. Kivääri maksoi sen verran että samalla hinnalla saisi useamman sakolainen huippukiväärin, Viertola kertoo.
Piippu irtoaa sokkatapista
Ase on osaavan ampujan kädessä erittäin tarkka.
– Olen ampunut sillä hihnatuelta 14 laukauksesta 13 noin puolentoista sentin kasaan keskelle kymppiä. Ensimmäinen laukaus on ns. rasvalaukaus, joka ammutaan yleensä ilman sen kummempaa tarkkuutta. Seppä antaa käyntitakuun 35 millin kasalle, mikä on sentään kova juttu kun kyseessä on .40 kivääri, Sakari Viertola huomauttaa.
Nallilukkokivääreissä piiput ovat yleensä kiinteät, mutta ovat jossakin malleissa irrotettavissa varsin hankalan työn jälkeen. Baumkircherin kivääri on asemallissaan ainoa ase, jossa piippu on irroitettavissa helposti.
– Lukon sivussa on sokkatappi, joka irtoaa kun sitä pienellä vasaralla muutaman kerran napauttaa. Reissatessa maailmalla tuo ominaisuus on hyvin kätevä, pitkää asetta olisi hankala kuljettaa. Aseen huolto on hyvin helppoa. Laitan piipun katkaistuun virvoitusjuomapulloon ja pohjalle vettä ja hieman pesuainetta, viitisen senttiä. Alipaine imee pesuaineen piippuun. Toinen tapa on kaataa pesuvesi piipusta sisään.
Lyömätön tulos
Sakari Viertolan 50 metrin vapaakivääri ei ole ainoa tuon mallin se Suomessa.
– Niitä on Suomessa neljä kappaletta. Olen ainoa suomalainen, joka on ampunut kilpailussa täydet sata pistettä 50 metrin vapaakiväärillä. Muitakin sadan pisteen ampujia on, mutta tulokset ovat syntyneet harjoituksissa.
Toistaiseksi lyömätön ennätys syntyi Padasjoella vuonna 2006.
– Olosuhteet olivat hankalat ja lisäksi jouduimme ampumaan hirvikopissa, joka ei täyttänyt mustaruutikiväärin ampumapaikkana aivan kaikki vaatimuksia. Kopin maalattiassa oli jonkinlaisia putkia ja jouduin asettelemaan jalat yhteen kohtaan putkien väliin, jotta sain tukevan asennon. Yhden sarjan verran hain hyvää asentoa jaloille. Kun se vihdoin löytyi, ammuin kaikki laukaukset siltä seisomalta.
Aseen erikoisuus on lukon pääjousi, joka toimii liipasinkaarena ja nappaa kiinni nallipiikkiin.
–Altalyövissä aseissa tuo tekniikka on aika yleinen. Aseiden yksi erikoisuus on kädensija, johon ampuja voi tukea kätensä. Itävaltalaisissa aseissa kädensija ei ole mikään tavaton harvinaisuus. Sen ansiosta ampuma-asento on hieman epätavallinen, mutta todella tukeva. Myös tässä aseessa on irrotettava piippu ja diopteritähtäin
Viertola osti 50 metrin vapaakiväärinsä saksalaiselta sepältä Tilo Dedinskyltä ollessaan matkalla EM-kisoihin Saksassa vuonna 2005.
– Koukkasimme hänen pajalleen ja Tilo otti siinä samassa mitat ja minä valitsin tukin materiaalin sekä kaiverrukset lukkoon. Tinkasin sitten vielä pienen koristekuvion ilmaiseksi perään. Aloin latoa euroja pöytään, kunnes seppä sanoi, että nyt riittää.
– Dedinskin ammattitaito on ainakin samaa luokkaa kuin hänen itävaltalaiskollegansa Andreaksenkin. Tilo toimitti aseen neljässä-viidessä kuukaudessa Suomeen. Tuokin ase on loppuun saakka viimeistelty. En ole aivan varma, tekeekö Tilo enää aseita, joten siinäkin mielessä tämä on harvinaisuus.
Näitä malleja ei ole koskaan valmistettu sotilaskäyttöön vaan ne on alunperinkin tehty kilpailuaseiksi.
Täydellisyyteen laatuaseet
Sakari Viertola on kiertänyt mustaruutiammunnan MM-, EM-,PM- ja SM-kisoja kolme vuosikymmentä. Mitaleiden määrää ei Viertola lähde edes arvaamaan. Vuonna 2018 hän hävisi MM-kullan kuudella millillä piilukkomusketilla, mutta voitti samassa lajissa EM-kullan vuonna 2019.
Hyviin tuloksiin yltämiseksi vaaditaan paitsi osaava ampuja myös erittäin laadukas ase. Suomessa tällaiset asesepät kuten Andreas ja Ueli ovat aika tuntemattomia. Heidän ei ole tekemisiään juurikaan tarvinnut missään mainostaa. Itsekin olen saanut heihin kontaktit sen kautta, että olen kierrellyt Euroopassa kisoja.
Viertola ei pidä 100 pisteen tulosta mahdottomuutena muillekaan suomalaisille, mutta lahjakkuuden ohella tarvitaan harjoitusta ja paras mahdollinen kalusto.
– Sellaisen 97-98 pisteen tuloksen pitäisi olla rutiinia, minkä jälkeen voi lähteä tosissaan tavoittelemaan kilpailuoloissa sataa pistettä. Esimerkiksi Saksassa mustaruutiampujat on käytännössä ammattilaisia, jotka saavat palkkaa ja harjoittelevat päivittäin.
Viime vuonna Italiassa Viertola ampui 100 metrin makuulta tulokset 97, mikä riitti viidenteen sijaan.
– Kun keskieurooppalaiset vuonna MM-kisoissa 2018 kuulivat, miten me suomalaiset harjoittelemme, eivät he olleet uskoa korviaan. Meillä on kerran viikossa treeni radalla. Kaiken lisäksi olin ollut juuri sinä vuonna tyttären omakotirakennustyömaalla hommissa ja ne vähätkin treenit olivat jääneet väliin. Oikeastaan vasta kisoissa ammuin ensimmäiset kunnon harjoituslaukaukset, mutta rutiini riitti hopeaan.
Keski-Euroopassa haasteena ovat myös olosuhteet. Kisat ovat yleensä elokuussa
– Välimeren maissa lämpötila on 30-35 -astetta. Olosuhteet saattavat vaikuttaa myös aseen käyntiin. Tosin omien aseiden suhteen käynnissä ei ole ollut ongelmia
Luodit on valettava itse.
– Suomessa niitä ei valmisteta enkä tiedä saisiko niitä mistään tilaamallakaan. Jotkut mustaruutiaseet ovat aika ronkeleita oikealla luodille, mutta omani eivät onneksi aivan tarkimmasta päästä siinä suhteessa ole.
