Page 21 - Ase & Erä 7/2021
P. 21
Ensimmäinen havainto sorkkaeläimestä menomaan auttaa eläinten tunnistamisessa,
tulee reilun puolen tunnin päästä, kun ruo- eikä vaikeuta sitä kuten kuulee joskus väitet-
kinnan takaisessa metsäsaarakkeessa, noin tävän. Olen katsellut esimerkiksi peurapuk-
200 metrin päässä vilahtaa mitä luultavim- kia yli 100 metrin päästä ja sarvet erottuivat
min kauris. Eläimestä ei näy aika ajoin kuin selvästi tähtäimen lävitse. !
hieman etupäätä. –!Esimerkiksi peuran ja kauriin erottaa
–! Koosta päätellen se voisi olla kauris. aika hyvin koosta ja esimerkiksi kuusipeu-
Noin 400 metrin on jänis pellossa ja 500- ran erottaa muista hirvieläimistä sen tapa
600 metrin päässä metsäsaarakkeen takana liikehtiä. Pimeämetsästyksessä on aina ko-
olevalla pellolla on kaksi-kolme peuraa. rostettava metsästäjän vastuuta. Kohteet on
Lämpötähtäimen etuna on, että se soveltuu tunnistettava eikä laukauksen kanssa pidä Jussi Näsi käyttää Pulsar Thermion
säälle kuin säälle, koska tähtäin perustuu hätäillä. Esimerkiksi isokokoinen peuran- XM38-lämpötähtäintä. Sen saa kiinni
nimenomaan lämmön erotteluun, sanoo vasa tai pieni ylivuotinen naaras voi olla kiinteästi kivääriin.
Jussi Näsi. kooltaan hyvinkin samanlaisia. Kokemus
–! Minun on hieman vaikea ymmärtää opettaa parhaiten, painottaa Näsi.
perusteluja sille, ettei lämpötähtäintä kan- raporukan kanssa siihen, että viikonlop-
nattaisi peurajahdissa käyttää. Tähtäin ni- Varttitunnissa 30 peuraa puisin olisi joku aina jahdissa. Hirvijahdin
alkamisen jälkeen peuroja on pakko kytätä
Pimeälaitteiden etuna on myös osumatark- arki-iltaisin, mikä on tietysti työssä käyville
kuuden parantuminen, koska metsästäjä oma haasteensa. Lämpötähtäin lyhentää
näkee aina mihin hänen tulee ampua. toivottavasti kyttäykseen käytettävä aikaa,
–!Uskoisin, että lämpötähtäimellä tulee sanoo Näsi.
haavakoitakin vähemmän. –! Ne paikat, joissa laitteita käytetään
Sinä iltana peurat eivät Näsin riistapel- pitää olla ennalta tiedossa. Minusta se on
lolle tule niin sanotusti ihmisten aikaan. hyvä sääntö jo turvallisuuden takia.
Lähistöllä on runsaasti peltoja, joissa riittää Pimeälaitteiden yhtenä kynnyksenä on
syötävää. niiden hinta. Esimerkiksi Pulsarin Forward-
Teemme noin kolmen kilometrin lenkin tähtäin maksaa 1!450 euroa, kivääriin kiin-
Näsin riistapellon liepeillä. Tuolta matkalta nitettävät lämpötähtäimet ovat 3000 eurosta
Lämpötähtäin paljastaa eläimen, vaikkei laskemme reilussa varttitunnissa 30 peuraa. ylöspäin ja käsilaite maksaa 1!690 euroa. Q
ihmissilmä sitä enää näekään. –!Ennen hirvestyskautta pyrimme peu-
Ase & Erä I 21