Oikeus metsästää on monitahoinen, hankalakin käsite. Näin sanoo Lapin yliopiston oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiuru. Metsästystä harrastavan Kiurun mukaan oikeus metsästää voi liittyä maanomistukseen, lainsäädäntöön tai oikeuden voi saada oikeustoimin. Yhtä kaikki hirvenmetsästyksen edellytyksenä on oikeus metsästää hirveä tarkoitukseen sopivalla, yhtenäisellä ja vähintään tuhannen hehtaarin kokoisella alueella.
Kiuru julkaisi kymmenen vuotta sitten kirjan ”Hirvenmetsästysoikeus”. Kirja tarjoaa pelisääntöjä metsästäjien väliselle yhteistyölle. Se on ainoa Suomessa julkaistu teos, jossa käydään läpi suuri määrä vuonna 1993 säädetyn metsästyslain aikana syntynyttä oikeuskäytäntöä.
Kiurun mukaan hirvenmetsästyksen edellytykset pakottavat metsästäjät yhteistyöhön keskenään. Yhteistyötä vaaditaan oman seuran tai seurueen sisällä, mutta myös seurojen ja seurueiden kesken.
– Yhteistyön onnistumisesta riippuu moni asia, joista tärkeimpänä tietysti mahdollisuus ylipäätään päästä harrastamaan hirvenmetsästystä, Kiuru pohtii.
Hirvenmetsästyksellä on suuri sosiaalinen ja maaseutua elävöittävä merkitys, joka ei rajoitu pelkästään metsästystilanteisiin.
– Jokainen voi valita oman lähestymistapansa ja painotuksensa hirvenmetsästykseen. Kokemus on myös osoittanut, että harrastus, eritoten hirvenmetsästys, voi herättää elämää suurempia tuntemuksia ja intohimoja, joita laannuttamaan tarvitaan joskus ammattiapua. Huonokin laki on kaikille sama, mutta huono lainsoveltaja asettelee kaikki mielensä mukaan, Kiuru sanoo.
Kolme ongelmaa
Jarmo Kiurun mukaan hirvenmetsästykseen liittyy tällä hetkellä kolme lainsäädännöllistä ongelmaa. Ne koskevat yhteislupia, metsästyksenjohtajan toimivaltuuksia ja vapaan metsästysoikeuden alueita koskevia hirvilupapäätöksiä.
Kiurun mukaan maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet ja riistaviranomaiset eivät hallitse hallintomenettelyä ja se on heijastunut laajasti yhteislupia koskevaan hallintomenettelyyn ja oikeudenkäyttöön. Hallintolain mukaan yhteislupa on useamman hallintoasian asianosaisena toimivan oikeudenhaltijan yhteinen hallintolupa eikä yhteisluvan asiamiehenä toimivan yhteyshenkilön hallintolupa. Kukin yhteisluvan jäsenenä oleva hakija vastaa lakien noudattamisesta toiminnassaan.
Kiuru nostaa esille esimerkkejä ongelmatilanteista.
– Päätöksentekoa yhteisluvissa on saattanut ohjata riistaviranomaisten tapa nimetä luvan saajaksi yhteisluvan jäsenten sijasta yhteisluvan yhdyshenkilö, jonka on katsottu voivan tällä perusteella päättää lupien käytöstä. Oikeudellisesti luvansaajia ja päätöksentekijöitä yhteisluvassa ovat
yhteisluvan osakkaana olevat jäsenet yhdessä.
– Yhteisluvan yhteyshenkilönä toimivaa henkilöä on saatettu hakea rikosvastuuseen asemansa perusteella yhteisluvan jäsenenä olevan hakijan vastuulla olevista lainvastaisuuksista, vaikka yhteyshenkilön toiminta ei täytä rikoslain mukaisia syyksiluettavuuden yleisiä edellytyksiä.
Kiuru kuvailee yhteisluvan olevan ”outo alue” virkamiehillekin.
– Maa- ja metsätalousministeriön ja riistaviranomaisten virheelliset käsitykset hallintomenettelystä ovat heijastuneet yleisemminkin rikosvastuun toteuttamiseen yhteislupiin liittyvissä tilanteissa, mikä ilmenee hyvin korkeimman oikeuden epäonnistuneessa ennakkopäätöksessä, jossa yhteisluvan yhdyshenkilöä käsiteltiin luvansaajana.
Kiurun mukaan metsästäjät ovat joutuneet virheellisten käsitysten vuoksi jopa oikeusmurhien kohteiksi.
– Esimerkiksi jahdissa on voinut käydä niin, että joko epähuomiossa tai tahallisesti, yksittäisen hirven kaato on voinut jäädä ilmoittamatta. Näissä tapauksissa yhteisluvan vetäjät on haettu vastuuseen, vaikka yhteisluvassa voi olla mukana monta seuraa ja seuruetta. Yhteisluvan vetäjä on vain asiamies, luvathan tosiasiallisesti ovat seuroilla ja seurueilla.
Kiurun mukaan väärät käsitykset yhteisluvista heijastuvat myös hallintolain käyttöön.
– Esimerkiksi korkeimmalle hallinto-oikeudelle näyttäisi olevan epäselvää kenen oikeutta asia koskee lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa tarkoittamalla tavalla silloin kun on kyse yhteisluvasta. Ei oikein hahmoteta yhteisluvan olemusta.
Hallintolaki on yleislaki, jota ei hallintolain mukaan sovelleta, jos erityislaissa on siitä poikkeavia säännöksiä.
– Metsästyslain yhteislupaa koskeva säännös pitäisi kirjoittaa uudestaan ja hallintomenettelyn selkeyttämiseksi metsästyslakiin tulisi ottaa hallintolain kanssa sopusoinnussa olevat keskeiset säännökset lupamenettelystä, Kiuru ehdottaa.
Puuttuvat oikeusturvakeinot
Jarmo Kiuru kiinnittää huomiota myös metsästyksenjohtajan asemaan. Hänen mukaansa metsästyksenjohtajan toimivaltuudet täyttävät julkisen vallan käyttöä koskevat
tunnusmerkit, mutta oikeusturvakeinoja ei ole.
– Lain mukaan metsästäjän on noudatettava metsästyksenjohtajan määräyksiä, muuten metsästäjä voidaan tuomita metsästysrikkomuksesta. Metsästyksenjohtaja saa metsästyslain mukaan kieltää metsästyksen henkilöltä, joka ei noudata hänen määräyksiään.
Kiurun mukaan toisinaan metsästyksenjohtajien toiminta on johtanut ylilyönteihin ja oikeudenloukkauksiin. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus jätti vuonna 2021 tutkimatta metsästäjän valituksen metsästyksenjohtajan toimivaltuutensa ylittäen tekemästä päätöksestä eikä korkein hallinto-oikeus antanut asiassa valituslupaa.
– Metsästäjä tarvitsee oikeusturvakeinoja, jos metsästyksenjohtajan päätös kieltää metsästys on perusteeton tai ylimitoitettu. Esimerkiksi kolmen viikon metsästyskielto ja päätös viedä metsästäjän lihaoikeus ovat kovia päätöksiä. On myös huomioitava, ettei yhdistyslaki koske metsästysseurueita koska ne eivät ole yhdistyksiä. Yhdistyslaissahan on oikeusturvakeinoja.
Toimivallan ylityksiä
Kritiikkiä Jarmo Kiuru antaa myös Suomen riistakeskukselle, joka hänen mukaansa ylittää metsästyslain mukaisia vapaan metsästysoikeuden alueita koskevissa hirvilupapäätöksissä toistuvasti toimivaltansa.
– Vakiintuneen tulkinnan mukaan, jonka korkein hallinto-oikeus linjasi vuonna 1997, metsästyslain mukaiset metsästyslupapäätökset ovat Metsähallituksen tekemiä hallintolupapäätöksiä. Metsästyslain mukaan Metsähallituksen on lupapäätöstä tehdessään otettava huomioon luvanhakijan muut metsästysmahdollisuudet.
Tämä voi johtaa Kiurun mukaan siihen, että riistakeskus riitauttaa 30.4. käynnistyvässä hirvilupamenettelyssä Metsähallituksen tekemän lain- ja oikeusvoimaisen metsästyslupapäätöksen ja tutkia uudelleen Metsähallituksen toimivaltaan metsästyslain mukaan kuuluvan kysymyksen metsästäjän muista metsästysmahdollisuuksista.
– Menettely saattaa kyseenalaiseksi hallintolupapäätöksen pysyvyyden ja se voi johtaa siihen, että seurueen yhden tai useamman Metsähallitukselta metsästysluvan saaneen jäsenen lain- ja oikeusvoimaiset hallintoluvat mitätöityvät ja koko seurue menettää mahdollisuutensa saada hirvilupia, Kiuru painottaa.
