Jenni Räsäsen mukaan onnistunut metsästysreissu ei vaadi saalista

Vastuullinen metsästys ja rakkaus luontoon ovat kaavilaiselle Jenni Räsäselle sukuperintöä. Hän elää perheensä kanssa pitkälti koiriensa ehdoilla.

Kaavilaisen metsästäjä Jenni Räsäsen juuret ovat syvällä maaseudulla. Hän on kotoisin Pohjois-Savon Juankoskelta.

– Kasvoin maatilalla, jossa viljely ja sikala olivat perheemme pääelinkeinoja. Meillä kasvatettiin myös mansikoita ja perunoita eli luonnonantimet olivat osa arkeamme, 35-vuotias metsästäjä kertoo.

Omavaraisuus oli perheen elämäntapa. Kalastus ja metsästys kuuluivat luontaisesti Räsäsen elämään lapsuudesta saakka. Ruokapöytään katettiin usein itse pyydettyä kalaa ja riistaa sekä perheen keräämiä marjoja ja sieniä.

– Metsästys on kulkenut suvussamme sukupolvelta toiselle. Edesmennyt isoisäni Veli Hiltunen oli yksi Vehkalahden Riistamiehet Ry:n perustajajäsenistä. Kuulun kyseiseen seuraan itsekin sekä useampaan lähialueen metsästysseuraan.

Vehkalahden Riistamiehet Ry perustettiin vuonna 1963, ja siihen kuuluu nykyään 55 jäsentä ja hirviporukkaan 16 jäsentä. Seuran metsästysalue kattaa noin 42 00 hehtaaria.

Räsänen suoritti metsästyskortin 15-vuotiaana, ja samana syksynä hän pääsi ampumaan ensimmäisen riistalaukauksensa.

– Istuin pienellä tekolammella, jossa siihen aikaan riitti vielä hyvin sorsia. Ensimmäinen sorsa päätyikin pannulle. Rehellisesti sanottuna en ole vieläkään ihan varma, kuoliko se paineaaltoon vai osuiko siihen muutama hauli. Heh, jännittävä hetki se kuitenkin oli!

– Isoisäni perintö elää edelleen. Ei vain seuran historiassa, vaan myös siinä tavassa, jolla suhtaudun luontoon, yhteisöön ja vastuulliseen metsästykseen, Räsänen kertoo.

Koirat osana perhettä

Metsästyskoirilla on tärkeä rooli Jenni Räsäsen elämässä. Hänen ensimmäinen hirvikoiransa oli täsiperianlaika nimeltään Ukko.

– Voi sanoa, että perheemme elää hyvin pitkälti koirien ehdoilla. Vapaa-aika kuluu niiden kanssa metsästäessä, lenkkeillessä, kokeissa ja näyttelyissä.

Perheessä on tällä hetkellä viisi koiraa, joita ovat karjalankarhukoira Luotisuoran Musti, jämptlanninpystykorva Järvelänkylän Jiävi, suomenajokoira Jönssi sekä kaksi itäsiperianlaikaa nimiltään Costi ja Smedjebergets Binta eli tuttavallisemmin Luna.

– Olen aktiivisesti mukana paikallisen Koillis-Savon kennelkerhon toiminnassa ja toimin siellä hallituksen jäsenenä. Lisäksi minulla on koetoimitsijakortti sekä hirvi- ja karhupalkintotuomarikortti, tarkentaa Räsänen.

Hänen haaveenaan on joskus toimia hirvikokeiden ylituomarina, mikäli aikataulut sen vain sallivat.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 6/2025!

AE5

Kuva: Räsäsen kotialbumi