Hyvä apu metsästyspäätöksissä

Kuva on voimakas. Takatassuille nousemaan seissyt karhu tarkkailee jotakin lähinnä villisioille tarkoitetun ruokintapaikan äärellä. Maissi on houkutellut karhun paikalle.

Muun muassa tällaisia kuvia orimattilalainen Kimmo Piispa sai viime vuonna asentamastaan riistakamerasta. Hän on vuosien ajan tarkkaillut omien maidensa eläimiä riistakameroilla.

– Riistakameroiden avulla tapahtuva eläinten tarkkailu on luonnollinen osa metsästysharrastusta. Olen syntynyt metsästävään perheeseen ja olen itsekin metsästänyt koko ikäni.

Riistakameroilla tapahtuvasta eläinten tarkkailusta Piispa innostui noin kahdeksan vuotta sitten.

– Taustalla on se, että olen opiskeluiden ja töiden vuoksi muuttanut monta kertaa eri puolille Suomea. Olen kotoisin Etelä-Karjalasta ja minulla on maata Ruokolahdella. Riistakameroiden avulla halusin seurata eläimiä omilla maillani. Riiskameroiden avulla pystyin seuramaan eri puolilla Suomea, mitä Ruokolahdella tapahtuu.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 3/2021!

 

Kimmo Piispa

Kimmo Piispa kuvaa riistakameroilla eläiämiä muun muassa kotipihallaan Orimattilassa. Hän on kuvannut myös maillaan Ruokolahdella. Piispa suosittelee riistakameroiden asentamista tukeviin, riittävän paksuihin puihin. Tällöin kamerat pysyvät vakaasti paikallaan eikä tuuli heiluta niitä.