Nallilukkokiväärissä näkyvät aseseppämestareiden käsityötaidot
Laatu tai kestävyys eivät ole välttämättä kiinni iästä. Lähes kaksi vuosisataa sitten käsityönä valmistettu ase saattaa olla tänä päivänä käyttökelpoinen väline kilpailuammuntaan.
Nämä ominaisuudet pätevät Kokemäen Kauvatsalla asuvien Jari ja Helene Janhusen käyttämään kivääriin.
– Kyseinen nallilukkokivääri on valmistettu 1840-1860-luvulla joko Sveitsissä, Itävallassa tai Etelä-Saksassa. Aseessa ei ole mitään valmistajan merkkejä eikä leimoja, joten tarkkaa aikaa eikä paikkaa pysty varmasti sanomaan. Siihenkin aikaan olivat kuitenkin jo eri asesepät erikoistuneet valmistamaan aseiden eri osia, kertoo Jari Janhunen.
– Yksi teki piippuja toinen lukkoja sekä koneistoja ja kolmas tukkeja, joten todennäköisesti tämäkin ase on useamman aseseppämestarin käsien kautta kulkenut ennen kuin se on asiakkaalle päätynyt. Nykyiselle omistajalle ase siirtyi entiseltä pitkän linjan asekeräilijältä ja mustaruutiampujalta. Siitä miten ase oli hänelle päätynyt, ei koskaan tullut kysyttyä, hän jatkaa.
Nallilukkokiväärissä ei ole nykyisen kaltaista panosta, vaan on ns. suustaladattava panos.
– Piipun suusta kaadetaan ensin irtoruuti piipun perälle, minkä jälkeen päälle painetaan luoti tiukasti ruutiin kiinni. Seuraava vaihe on asettaa nalli-istukkaan nalli ja aseen hana viritetään, minkä jälkeen se on laukaistavissa.
Vain etutähtäin uusittu
Kivääri on lähes täysin alkuperäisessä kunnossa, ainoa uusi osa siinä on etutähtäin, joka on vaihdettu uuteen.
– Syynä oli, että nykyiseen kilpa-ammuntatauluun pystyisi tekemään parempaa tulosta. Alkuperäisessä ei ollut mitään vikaa, sanoo Jari Janhunen.
Ase on valmistettu todella suurella ammattitaidolla ottaen huomioon sen aikaiset työkalut.
– Esimerkiksi kaikki lukon ja laukaisukoneiston osat ovat erittäin hyvin viimeistelty ja sovitettu toisiinsa. Missään ei näy ainuttakaan työstöjälkeä, eikä yhteenkään osaan ole vieläkään tullut välyksiä.
– Myös kaikki jouset ovat alkuperäisiä, mikä kertoo lämpökäsittelyiden olleen täydellisiä. Ainoa asia, joka on vaatinut korjauksia, on aseen tukki. Se on ikänsä vuoksi luonnollisesti kuivunut ja halkeillut ja muuttanut hieman mittojaan, minkä takia oli pakko sovittaa uudestaan lukon ja piipun kiinnitykset, jottei puihin tule lisää vaurioita ammuttaessa, kertoo Jari Janhunen, itsekin aseseppä.
Ase on alkujaan jo valmistettu pelkästään kilpa-ammuntaan jonka vuoksi se on säilynytkin näihin päiviin asti hyvässä kunnossa.
– Sillä ei ole koskaan sodittu eikä metsästetty, vaan ammuttu pelkästään radalla.
Ase on kaliberiltaan .34 eli noin 8.6 milliä, joten siihen ei löydä sopivia valmiita luoteja mistään vaan omistajat valavat ne itse lyijystä.
– Alkuperäiset luodinvalupihdit ovat kadonneet, mutta edellinen omistaja oli teettänyt sopivat pihdit, joilla aseen tarkkuus saatiin kohdalleen.
– Näillä aseilla ammuttaessa on erittäin tärkeää luodin halkaisija, pituus ja kovuus. Niiden kaikkien pitää olla täsmälleen oikeita, jotta saavutetaan vaadittu tarkkuus kilpa-ammuntaan.
– Kun ne ovat kohdallaan, tällä aseella pystyy ampumaan 100 metriin lähes täydet pisteet tauluun, jonka kympin halkaisija on 50 milliä. Jos yksikin edellä mainituista vaatimuksista ei toteudu, tarkkuus voi olla sitä luokkaa, etteivät kaikki luodit osu koko tauluun edes 50 metrin matkalta, selvittää Jari Janhunen.