Luonto ja ruoanlaitto motivoivat joensuulaista Iina Airaksista

Joensuussa asuvaa metsästäjää Iina Airaksista innostavat eräilyyn oma metsästyskoira sekä riistaruoan maku.

Naismetsästäjien määrä on kasvussa, ja sosiaalisen median kautta tietoisuus luonnossa liikkumisesta kasvaa entisestään. Joensuulainen Iina Airaksinen innostui metsästyksestä, ja hän kertoo harrastuksestaan Instagramissa.

– Kävin isäni ja veljeni mukana muutamilla metsästysreissuilla lapsena ja nuorena. Haaveilin metsästäjätutkinnon suorittamisesta vuosia. Ystäväpiirissäni monikaan ei metsästänyt, joten tutkinnon suorittaminen tuolloin jäi, kertoo 35-vuotias Airaksinen.

Hän on aina viihtynyt luonnossa ja kalastanut aktiivisesti, niinpä metsästäjätutkintokin tuli lopulta suoritettua kahdeksan vuotta sitten.

– Pidän riistalihan mausta, ja näin saan yhdistettyä kaksi itselleni tärkeää asiaa – luonnon ja ruoanlaiton. En osaa kuvitella koskaan täysin luopuvani lihan syömisestä, ja metsästämällä hankittu liha on eettinen sekä maukas valinta.

– Metsästysharrastus muuttui entistä mieluisammaksi, kun hankin ensimmäisen metsästyskoirani bretonin neljä vuotta sitten. Navi metsästää pienriistaa, lähinnä metsäkanalintuja ja jäniksiä, selventää Airaksinen.

Naisten metsästys yleistynyt

Lieksasta kotoisin oleva ja nykyään Joensuussa asuva metsästäjä jakaa eräilyistään videoita, tarinoita ja kuvia Instagramiin. Seuraajia hänelle on kertynyt yli 2000.

– Uskon Instagramin seuraajieni pitävän siitä, että harrastan luonnossa oloa monipuolisesti ja jaan auliisti tietoa tuosta intohimon kohteestani. Toivottavasti joku innostuu kokeilemaan julkaisujeni myötä itselleen uutta lajia, Iina Airaksinen sanoo.

Naisten metsästäminen on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti.

– Uskon sen johtuvan sosiaalisen median suuresta vaikutuksesta. Tieto metsästysharrastuksesta on lisääntynyt. Nykyään on myös enemmän tarjolla naisille suunnattuja jahteja ja koulutuksia.

– On todella hienoa, että naiset löytävät enenevissä määrin tämän lajin pariin. Naisten fysiikka huomioidaan nykyään hyvin aseiden valmistuksessa. On upeaa, että vaihtoehtoja löytyy myös meille, joiden pituuskasvu tyssäsi ennen aikojaan, nauraa Airaksinen.

Kun hän ei metsästä, kutsuvat kalastus ja urheilu. Haaveissa siintää myös toinen koira, joskin sille ei kenties vielä taida löytyä aikaa.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 4/2025!

AE4

Nuotion äärellä on hyvä päättää päivän jahti. Kuva: Iina Airaksisen albumi