Naisten metsästysvaatteiden mitoitus on oma maailmansa ja eroa on melko selkeästi miesten metsästysvaatteiden mitoitukseen. Esimerkiksi housut ovat vyötäröstä korkeammat ja takki hartioista hieman kapeampi. Kuva: Alaska 1795

Metsästysvaatteen on pidettävä vilua ja märkää, mutta sen on toisaalta oltava mukava

Hiljaisuus, joustavuus ja monipuolinen taskutus ovat niitä ominaisuuksia, joita metsästäjät käyttövaatteissaan yleensä arvostavat.

Metsästysvaatteen käyttömukavuus on yhdistelmä eri ominaisuuksista ja eräänlainen kompromissien tulos. Asun on istuttava käyttäjän ylle ja käyttömukavuuteen vaikuttaa koko tuote. Parhaimmillaan vaate on silloin, kun käyttäjä ei liikaa ajattele, mitä hänelle on yllään. Jos vaatetta joutuu ajattelemaan liikaa, on siinä yleensä jotakin vialla.

– Esimerkiksi hankaava tai liian tiukka asu on ajatuksissa koko ajan. Useimmiten suomalainen metsästäjä näkee vaatteen varusteena, mikä mahdollistaa miellyttävän metsästys- ja ulkoilukokemuksen haastavissakin olosuhteissa. Joissakin muissa kulttuureissa vaate valitaan enemmän ulkonäkö edellä.

– Tässä mielessä suomalainen metsästäjä on tuotekehityksenkin näkökulmasta aika ihanteellinen asiakas, sanoo Alaska 1795 -tuotemerkin liiketoimintajohtaja Joel Immonen.

Alaska 1795 oli suomalainen tuotemerkki vuoteen 2016 saakka, jolloin sen pääomistus siirtyi ruotsalaisten pääomasijoittajien omistukseen. Tällä hetkellä Alaska 1795 tuotemerkki on osa Open Air Groupia, johon kuuluu useita metsästys ja ulkoilualan yhtiöitä.

– Mitä pohjoisemmaksi mennään, sen tärkeämmäksi vaatteiden tekniset ominaisuudet tulevat. Meillä on paljon asiakkaina myös esimerkiksi pohjoisruotsalaisia metsästäjiä, jotka tarvitsevat samantyyppisiä asuja kuin suomalaisetkin metsästäjät. Sen sijaan esimerkiksi eteläisessä Ruotsissa metsästys on yleensä hieman eri tyyppistä, eivätkä meidän asumme ole siellä välttämättä samassa huudossa kuin pohjoisessa, Immonen sanoo.

Suunnittelussa mukana

Alaska 1795 -brandin vaatteiden tuotesuunnittelun lähtökohtina käytetään lopullista käyttötarkoitusta ja Alaskan tuotteita suunnitellessa hinta on aina oleellisessa osassa.

– Tuotteen suunnittelun alusta asti pyritään varmistamaan, että lopullinen tuote olisi mahdollisimman monen metsästäjän ostettavissa, kuitenkaan laadusta tinkimättä.

Tuotteiden suunnittelusta, kuten kankaiden ja muiden elementtien valinnasta vastaa tuotemerkin oma suunnittelutiimi yhdessä yrityksen muiden henkilöiden kanssa. Suunnitteluun osallistuu yleensä myös useampi aktiivinen metsästäjä, jotka vastaavat tuotemallien testauksesta suunnitellun aikana, Joel Immonen toteaa.

Kankaat valitaan tuotteen käyttötarkoituksen ja esimerkiksi tuotteelle suunnitellun vuodenajan mukaan.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 6/2025!