Kirjailija Seppo Mustaluoto vannoo spanieleiden nimeen metsästyskoirina. Tässä kuvassa cockerspanieli Frodo. Kuva: Jaana Sagulin

Jännitys- ja tietokirjailija Seppo Partasen luotettava metsästyskumppani

Tervolaiselle Seppo Partaselle spanielin valinta metsästyskoiraksi on vuosien saatossa osoittautunut oivaksi ratkaisuksi. Vuoden 1983 jälkeen Partaselle on kertynyt spanieleidensa kanssa paljon kokemusta ja onnistumisia lintujahdeissa.

Tervolaiselle Seppo Partaselle spanielin valinta metsästyskoiraksi on vuosien saatossa osoittautunut oivaksi ratkaisuksi. Vuoden 1983 jälkeen Partaselle on kertynyt spanieleidensa kanssa paljon kokemusta ja onnistumisia lintujahdeissa.

Seppo Partasen tarina metsästysharrastuksen pariin on tuiki tavallinen Suomessa.

– Voi sanoa, että melkein kävelemään oppimisen jälkeen aloin kulkea isän mukana metsällä. Metsästyskoiriin tutustuin myös varhain, kun perheessä oli aina pystykorvia ja monirotuisia koiria.

Hän kertoo, että innostus tai kiinnostus springerspanielia kohtaan syntyi lehtijutun perusteella ja ensimmäinen spanieli hankittiin vuonna 1983. Sen jälkeen hänellä on aina ollut spanieli metsästyskumppanina.

– Käyttölinjaisia spanieleita ei ollut silloin saatavissa vielä lainkaan, mutta näyttelylinjaisissa oli kuitenkin koiria, joilla oli metsästysviettiä.

– Ne olivat hyviä jäljestämään, mutta niiden toiminta ja työskentely poikkeaa käyttölinjaisista.

Partasen mukaan spanieleita on ollut Suomessa jo 1950-luvulla ja koesäännötkin tehtiin jo 1960-luvulla.

– Rotua käytettiin alussa pääasiassa sorsastukseen. Kiiminkiläinen Tuomo Kotasaari toi ensimmäisen käyttölinjaisen englannin springerspanielin Englannista vuonna 1988 ja vuotta myöhemmin Kari Pylvänäinen toi ensimmäisen käyttölinjaisen cockerspanielin, kertoo Partanen.

Partanen on ollut lähes 10 vuotta eläkkeellä Rajavartiolaitoksessa 30 vuotta kestäneen palveluksen jälkeen. Metsästyksen ohella hän on toteuttanut pitkään kypsynyttä kirjoittamisharrastusta ja on julkaissut kirjailijanimellä Seppo Mustaluoto jo viisi kirjaa vuoden 2018 jälkeen. Niistä viimeisin on julkaistu tämän vuoden helmikuussa.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 3/2023!